Suomen kaunein poptähti haussa – Sanni johtaa äänestystä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kauneimman naispopparin titteli, Miss Pop®, on jälleen jaossa viihdelehti Staran perinteisessä äänestyksessä. Tällä hetkellä äänestystä johtaa Sanni, ja toisesta sijasta on käynnissä tiukka kamppailu. Osallistu äänestykseen tästä.

Miss Pop on vakavalla leikkimielellä vuodesta 2004 lähtien toteutettu äänestys Suomen kauneimmasta poptähdestä. Vuoden 2016 Miss Pop selviää lokakuun alussa, kun juuri käynnistynyt yleisöäänestys päättyy. Äänestys on kaikille avoin ja siihen voi osallistua Staran verkkosivuilla.

Tällä hetkellä Miss Pop 2016 -äänestystä johtaa niukasti Sanni muutaman prosenttiyksikön erolla seuraaviin. Toisesta sijasta taistelevat erittäin tasaväkisesti Evelina ja Anna Abreu. Äänestystilannetta voi seurata reaaliajassa verkossa. Ääniä on parissa päivässä annettu yli 2.200.

Aiemmin Jenni Vartiainen voitti kauneimman naispopparin tittelin neljä kertaa, joten hänet nostettiin voittamattomien kotimaisten popkaunottarien joukkoon. Samasta syystä hän ei ole mukana kuluvan vuoden äänestyksessä. Jenni Vartiaisen lisäksi Miss Pop -tittelin ovat voittaneet aiemmin muun muassa Katri Ylander, Hanna Pakarinen ja Tiktak-yhtyeen Petra.

Viihdelehti Stara järjestää syksyn aikana myös perinteisen Mister Pop 2016 -äänestyksen, jossa haetaan maan komeinta poptähteä lokakuusta alkaen. Aikaisempia Mister Pop -tittelin voittaneita komistuksia ovat esimerkiksi Antti Tuisku, Sunrise Avenue -yhtyeen Samu Haber ja Poets of the Fall -yhtyeen Marko.

Uusimmat