USA:n baareissa virtsataan nyt Donald Trumpin päälle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen tulevat presidentinvaalit herättävät keskustelua maan rajojen sisäpuolen lisäksi koko maailmassa. Monet eurooppalaiset eivät ole innoissaan siitä ajatuksesta, että suurvaltaa johtaisi pian Donald Trump.

Ainakin kolme Iso-Britanniassa sijaitsevaa baaria on ilmaissut kantansa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin ja erityisesti Trumpin ehdokkuuteen omalla tavallaan. Ravintoloiden miesten vessojen pisuaareja koristavat nimittän Donald Trumpin kasvojen kuvat.

Donald Trump -pisuaareja on nähty Mashable-sivuston mukaan Nottinghamin Ragla Roadin irkkupubissa, Dublinin Adelphi Barissa ja Lontoon The Three Stagsissa. Viimeksi mainitun pisuaareja koristavat Trumpin lisäksi niin ikään republikaaneja edustavien Ted Cruzin ja Marco Rubion kasvot.