Skandaali: Yahoo skannaa käyttäjien kaikki sähköpostit NSA:n pyynnöstä

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin paljastui, että jopa 500 miljoonan Yahoo!-internetyhtiön asiakkaan käyttäjätiedot salasanoineen olivat päätyneet jo vuosia sitten rikollisten käsiin. Nyt uutistoimisto Reuters raportoi paljastuksesta, jonka mukaan Yahoo! skannaa kaikki käyttäjiensä sähköpostit viranomaisten pyynnöstä.

Uutistoimiston mukaan nettiyhtiö on rakentanut salaa ohjelmiston, joka tutkii reaaliajassa yhtiön jokaisen asiakkaan sähköpostit Yhdysvaltojen viranomaisten, kuten NSA:n ja FBI:n, antamien tietojen pohjalta. Salaa tutkittuja viestejä on satoja miljoonia kappaleita. Paljastuksen tekivät kolme yhtiön entistä työntekijää.

Tähän saakka on ollut tiedossa, että NSA:lla on ollut pääsy yhdysvaltalaisten nettiyhtiöiden käyttäjätietoihin. Nyt paljastunut tapaus on kuitenkin ensimmäinen, jossa yhtiö on käynyt väitteiden mukaan läpi jokaisen palvelujensa kautta kulkeneen sähköpostin esimerkiksi epäilyttävien lauseiden ja liitteiden varalta.

Vielä ei ole tiedossa mitä käyttäjiensä tietoja Yahoo! on vuotanut viranomaisille. Yhtiö ja NSA eivät kumpikaan suostuneet kommentoimaan paljastusta Reutersille.