Vanhemmat rajulla huumetripillä – lapset kuvasivat traagisen videon

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvalloissa huumeongelmat ovat viime aikoina kasvaneet merkittävästi, minkä vuoksi poliisi päätti kuukausi sitten julkaista järkyttävän kuvan. Kuvassa keski-ikäinen pariskunta istuu autossa ja on menettänyt tajuntansa heidän nelivuotiaan poikansa istuessa takapenkillä.

Kuvan julkaisemisen jälkeen muutkin ovat rohkeammin tuoneet julki omaa arkeaan perheessä, jossa vanhemmat käyttävät huumeita. Nyt kotiin koulusta saapunut tytär päätti kuvata vanhempiaan, joista kumpikin oli hänen poissa ollessaan ottanut isot annokset heroiinia.

Sekä tytön äiti että isä ovat menettäneet tajuntansa. Tyttö ja videota kuvaava mies huutavat vanhemmille, että he eivät saisi olla näin sekaisin lastensa aikana. Tyttö yrittää potkia isäänsä hereille ja osoittaa äitiään kirkkaalla valolla, mutta heroiini on tehnyt heihin tehtävänsä, ja menee varmasti jonkin aikaa ennen kuin he pääsevät tolpilleen.