Kissat päästettiin jouluiseen kotiin – täystuho hujauksessa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Verkossa on nähty vuosien varrella lukemattomia videoita, joissa kissat tekevät tuhojaan kodeissa. Mukaan mahtuu myös tapauksia, joissa kissa on kiivennyt esimerkiksi joulukuuseen ja kaatanut sen. Nyt eräs kissanruokamerkki on käyttänyt tätä stereotypiaa tuoreessa kampanjassaan.

Kissanruokamerkin mainoksessa parodioidaan näyttävästi miten studioon sisustettu ”jouluinen koti” kärsii, kun sinne päästetään joukko kissoja temmeltämään vapaasti. Kyseessä on hieman liioiteltu ja käsikirjoitettu kärjistys, mutta moni videota kommentoinut kissaihminen on myöntänyt, että video ei ole kaukana totuudesta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.