Uutuuslaite tekee keksien valmistamisesta helppoa – leivonnaisia käden käänteessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaikki rakastavat uunituoreita keksejä. Niiden valmistaminen saattaa olla kuitenkin aikaa vievää puuhaa, eivätkä lopputulokset aina vastaa kekseille asetettuja odotuksia.

SideChef -yritys on lanseerannut CHiP Smart Cookie Oven -laitteen, jonka avulla keksien tekemisen kerrotaan olevan tavallista helpompaa. Käyttäjän tarvitsee vain lukea laitteella keksitaikinapakkauksen kyljessä oleva QR-koodi. Laite tietää tämän perusteella, millä asetuksilla keksit valmistuvat parhaiten.

CHiP Smart Cookie Oven -laitteelle kerätään rahoitusta Kickstarter-varainkeruusivustolla. Laitteen ovh-hinta tulee olemaan 249 dollaria, eli noin 225 euroa.