Stressi aiheuttaa harmaita hiuksia – kuten myös tupakka

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hiusten harmaantumisen ajatellaan olevan ihmisille ajankohtaista vasta vanhemmalla iällä. On kuitenkin huomattu, että myös muutamat terveydelliset seikat ja elintavat voivat aiheuttaa ihmisille harmaita hiuksia jo nuoremmalla iällä.

Health-lehden mukaan stressi voi saada jo alle 30-vuotiaiden hiukset harmaantumaan. Stressin on huomattu hiirillä tehdyissä kokeissa vaikuttavan karvojen laatuun ja väriin. Lääkärit ovat myös nähneet saman yhteyden ihmisillä stressaavien työnkuvien ja hiusten harmaantumisen välillä. Vaikutusvaltaiset ja vaativissa ammateissa työskentelevät ihmiset alkavat harmaantumaan yleensä nopeammin oli se heidän sukunsa geeneissä tai ei.

Tupakan polttaminen on huonoin asia, jonka ihminen voi omille hiuksilleen ja iholleen tehdä. Tutkimusten mukaan tupakoiminen vaikuttaa jo yli 20-vuotiaiden ihmisten hiusten harmaantumiseen. Geenit ovat suurin harmaantumiseen vaikuttava asia, mutta sen lisäksi stressi, tupakoiminen ja B12-vitamiinin puutos ovat suurimmat vaikuttavat tekijät.