Leonard Cohenin kuolinsyy paljastettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailma menetti taannoin jälleen yhden suurimmista laulaja-lauluntekijöistään, kun Leonard Cohen menehtyi 82-vuotiaana. Kanadalainen tähti kuoli 7. Marraskuuta, mutta tapauksesta tiedotettiin vasta neljä vuorokautta myöhemmin. Cohenin kuolinsyytä ei alkuun paljastettu.

Nyt laulajan manageri Robert B. Kory on antanut lisätietoa Cohenin poismenosta. Miehen kerrotaan kuolleen nukkuessaan tiputtuaan sängystään keskellä yötä. New York Times -lehden mukaan Kory kuvailee kuolemaa yhtäkkiseksi, odottamattomaksi ja rauhalliseksi.

Leonard Cohen työskenteli musiikin parissa viimeiseen saakka heikenneestä terveydentilastaan huolimatta. Miehen tuorein levy, You Want It Darker, julkaistiin lokakuussa. Tähdellä oli työn alla myös esimerkiksi runokirja, jousiorkesterin kanssa toteutettavaksi suunniteltu levy ja vanhojen rhytm and blues -kappaleiden inspiroimaa musiikkia.

Cohen aloitti uransa runoilijana ja kirjoittajana 1950-luvulla, mutta suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi vuonna 1967 julkaistun Songs of Leonard Cohen -levynsä ansiosta. Kappaleista kuten Hallelujah, Suzanne, Bird on a Wire ja Famous Blue Raincoat tunnettu tähti vieraili uransa aikana myös useita kertoja Suomessa.

Uusimmat