Voiko tämä toimia? Hikka pois ajatuksen voimalla

Terveys Viihdeuutiset Toimittaja:

Tiede ei tunne tarkkaan hikan syytä, mutta kyseessä on ihmisen tahdosta riippumaton ja äkillinen pallean supisteleminen. Hikka ei yleensä vaadi lääketieteellistä hoitoa, ja sen taltuttamiseen on olemassa lukuisia kotikonsteja. Yksi niistä on hengityksen pidätteleminen.

Hikasta tulee kiusallinen silloin, jos se yllättää hiljaisuuden keskellä. Olipa kyseessä sitten juhlatilaisuus, teatteriesitys tai työhaastattelu, voi hikan taltuttamiseksi kokeilla tehokasta mielenhallintaa. PureWow vinkkaa, että ajatusleikissä ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin keskittyä seuraavaan hikkaan. Kun hikkaan kiinnittää kaikki ajatukset, häviää se ikään kuin vahingossa. Pääasia on, että keskittyy yhteen ajatukseen täysillä.

Kerroimme taannoin, että hikan voi lopettaa myös vesilasiniksillä. Vesilasista tulee juoda ulkoreunalta. Se pakottaa hikasta kärsivän pään alaspäin ja vatsalihakset supistumaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.