Kanye West toimitettu psykiatriseen pakkohoitoon käsiraudoissa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashian ryöstettiin lokakuussa Pariisissa. Kohtalokas episodi on ilmeisesti vaikuttanut tuhoisasti Kimin lisäksi myös hänen aviomiehensä räppäri Kanye Westin hyvinvointiin. Räppäri on toimitettu psykiatriseen arviointiin käsiraudoissa.

TMZ uutisoi Kanye Westin joutuneen maanantaina Kalifornian yliopistolliseen sairaalaan tarkkailtavaksi. Mies oli ollut kuntovalmentajansa Harley Pasternakin luona ja käyttäytynyt häiritsevästi. West on kärsinyt unenpuutteesta.

Kanye West oli rauhoittunut ensihoitajien saavuttua Pasternakin asunnolle, mutta paikalle soitetut poliisit panivat miehen käsirautoihin ja toimittivat sairaalaan. Sekä viranomaiset että Westin managerit saivat hänet suostuteltua hoitoon, jossa hänelle suoritetaan psykiatrinen arviointi. Kim Kardashian oli samaan aikaan New York Cityssä tekemässä ensimmäistä julkista esiintymistään Pariisin ryöstön jälkeen.

Kanye West peruutti äskettäin Saint Pablo Tour -konserttikiertueensa uupumuksen takia. Fanit ovat osoittaneet tyytymättömyytensä julkisesti ja vaativat arhojaan takaisin epäonnistuneilta keikoilta. Lisäksi mies on ajautunut riitoihin entisen ystävänsä Jay Z:n kanssa.