Viisi paikkaa Sen Oikean löytämiseen – unohda baarit ja yökerhot!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osaa yökerhoista kutsutaan lihatiskeiksi, koska niissä käy tiettävästi satunnaista seksiseuraa etsiviä kuumia ”kinkkuja”. Mikäli ei halua tutustua uuteen ihmiseen baarissa huutamalla ja humalassa heilumalla, voi tuttavuuksia etsiä myös muualta. Parisuhde-ekspertti antaa nyt viisi oivaa vinkkiä.

James Allen Hanrahan kertoo YourTango-sivustolla, että parisuhdekelpoisiaihmisiä voi löytää etenkin netistä. Treffisivustot ja -sovellukset ovat luonnollisestikin suosittuja parinetsintäparatiiseja. Valitettavasti ruudun välityksellä on kuitenkin vaikeaa huomata mahdollista kemiaa, joten tapaaminen kannattaa järjestää hyvin pian kiinnostuksen herättyä.

Unelmien kumppani saattaa kävellä vastaan myös töissä. Työpaikkaromanssi voi olla vaarallista, mutta aitojen tunteiden kohdatessa riski kannattaa ottaa. Silmät on hyvä pitää avoinna myös työpaikan yhteistyökumppaneille ja asiakkaille.

Ystävät ja perheenjäsenet tuntevat sinut parhaiten. Löytyisikö tuttavapiiristä potentiaalinen kumppani elinikäiseen rakkauteen? Ehkäpä Hän on lähempänä kuin huomaatkaan. Toki voi turvautua myös ammattilaisen apuun ja ottaa yhteyttä parinmuodostajaan.

Pääasia on, että kulkee aina silmät ja mieli avoinna. Se Oikea saattaa löytyä vaikka bussipysäkiltä, mikäli vain uskaltaa avata suunsa ja kehittää keskustelua kiinnostavan ihmisen kanssa. Kumppaniehdokkaita on kaikkialla, tapahtumissa, lähikaupoissa tai harrastusten parissa. Yleensä se tulee vastaan silloin, kun sitä vähiten odottaa.