Asiakas katseli kaupassa televisioita – sitten tapahtui jotain todella järkyttävää

Nettivideot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Ring -elokuvan nähneiden mieleen on epäilemättä jäänyt kohtaus, jossa aave kömpii ulos televisiosta. Taannoin amerikkalaisen kodinelektroniikkaa myyvän liikeen asiakkaat kokivat elämänsä järkytyksen kohdattuaan elokuvista tutun haamun tosielämässä.

Youtubessa julkaistulla piilokameravideolla pahaa-aavistamattomat asiakkaat ovat ostamassa uutta televisiota. Yhtäkkiä yhdestä esillä olevasta televisiosta ryömii ulos The Ring -elokuvan Samara-aave.

Television takana oli luukku, jonka kautta haamua esittävä näyttelijä pystyi yllättämään pilan uhriksi joutuneet asiakkaat. Piilokameratempauksella mainostetaan tulevaa Rings-elokuvaa, jonka Suomen ensi-ilta on 3. helmikuuta 2017.

Uusimmat