Onko ystäväsi patologinen valehtelija? Näistä merkeistä tunnistat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rehellisyys ja totuudessa pysyminen ovat hyveitä, joita jokaisen tulisi vaalia ja tavoitella. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tunnu pysyvän totuudessa. Osa ihmisistä värittää tarinoitaan viihteen vuoksi, osa häpeän, osa tehdäkseen vaikutuksen tai päästäkseen pälkähästä.

Medical Daily -lehden mukaan paologiseksi valehtelijaksi ei synnytä vaan sellaiseksi muututaan. Yleensä valehtelemisen tapa lähtee jostakin tunteesta niin kuin esimerkiksi häpeästä, jota yritetään kaikin keinoin valheilla välttää. Nyt Elite Daily listasi vihjeet, joiden avulla pystyt tunnistamaan ystäväpiiristäsi patologisen valehtelijan.

1. Sinulla on aina tunne, että jokin mättää.

Luota intuitioosi. Jos sisimmässäsi tunnet, että jokin ystäväsi kohdalla mättää tai ei pidä paikkaansa, olet luultavasti oikeassa.

2. Hän ei katso silmiisi puhuessanne jostakin tärkeästä asiasta.

Jos ystäväsi ei pysty vakavan keskustelun aikana katsomaan sinua silmiin, hän luultavasti muuttaa totuutta tai jättää jotakin kertomatta.

3. Hän kertoo joka kerta saman tarinan hieman eri tavalla.

Patologinen valehtelija muokkaa keksimäänsä totuutta aina itselleen edulliseen suuntaan, minkä vuoksi totuus voi muuttua matkan varrella yksityiskohdiltaan melko paljonkin.

4. Hän yrittää luoda heti läheiset suhteet sinun ystäviesi kanssa.

Tämä kertoo yleensä siitä, että patologinen valehtelija on luikerrellut suosioosi vain sen vuoksi, että pääsisi haluamaansa kaveriporukkaan sisälle jonkin muun henkilön vuoksi.

5. Hän puhuu sinusta selkäsi takana.

Jos ystäväsi puhuu pahaa muista sinulle, hän puhuu luultavasti sinustakin pahaa muille. Mikäli korviisi kantautuu huhu siitä, että hän on pettänyt luottamuksesi, niin on luultavasti käynyt hänen selittelyistään huolimatta.