Kaupunkiin halutaan rakentaa valtava aavepatsas – asukkaat järkyttyivät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Indonesiassa sijaitseva Pontianak on saanut nimensä paikallisessa kansantarinassa esiintyvän aaveen mukaan. Tarujen mukaan pontianak on synnytyksessä kuolleen naisen vampyyria muituttava henki, joka tappaa uhrinsa terävillä kynsillään.

Harva todennäköisesti haluaisi kotikaupunkiinsa verenhimoista aavetta esittävää valtavaa patsasta. Paikallinen nuoriso-, matkailu ja urheiluviraston johtaja Kartius on kuitenkin toista mieltä. He uskovat, että aasialaisten kauhuelokuvien naisaaveita muistuttavaa henkeä esittävä patsas lisäisi kaupungin turismia.

– Ihmiset kutsuvat minua pakanaksi ja taikauskoiseksi juntiksi. Minua juntiksi kutsuvat ovat kuitenkin niitä todellisia juntteja, sillä he eivät koskaan käy ulkomailla, Kartius kertoo Jakarta Post -lehden mukaan.

Idean inspiraationa toimivat Singaporen Merlion-suihkulähde ja Malesian Kuchingin kissapatsaat. Kaikki eivät kuitenkaan ole innoissaan ajatuksesta pysyttää 100 metriä korkea kummituspatsas Pontianakiin. Ideaa vastustamaan onkin perustettu kokonainen Gema Topan -niminen ryhmä.