Qstock vahvisti uusia esiintyjiä – Alice Cooper ja Marilyn Manson päätähtinä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Oululainen Qstock-festivaali on täydentänyt ohjelmistoaan ulkomaisilla ja kotimaisilla esiintyjillä. Ulkomaan vieraista tunnetuin on yhdysvaltalainen Alice Cooper. Teatraalisten rock-konserttien pioneeri esiintyy Qstockissa ensimmäistä kertaa, mutta samalla festivaalialueella hän konsertoi jo vuonna 1990.

Aiemmin julkistettuja ulkomaisia esiintyjiä ovat Marilyn Manson (USA) ja Danko Jones (CAN).

Qstockissa aiemminkin yleisön villinnyt ruotsalais-tanskalainen metallijyrä Amaranthe on kiertänyt viime vuosina ahkerasti maailmaa. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto Maximalism on ehdolla Vuoden parhaaksi hardrock-metallialbumiksi Ruotsin Grammis-gaalassa helmikuun lopulla.

September Song -kappaleella itsensä läpi lyönyt brittilaulaja JP Cooper on jo saavuttanut korkeita listasijoituksia ja ylistäviä arvosteluita useissa maissa. Muun muassa hiphopia ja soulia musiikissaan yhdistelevä manchesterilainen on työstänyt tulevaa esikoisalbumiaan Teemu Brunilan kanssa Suomessa.

The Charm The Fury puolestaan tuo tuoreen tuulahduksen Alankomaiden metallimaailmasta. Vokalisti Caroline Westendorp on vakuuttanut metallikriitikot monipuolisella äänellään. Keväällä uuden The Sick, Dumb & Happy -albumin julkaiseva bändi on riisunut musiikistaan kaiken ylimääräisen ja keskittynyt tekemään aitoa mutta modernia metallia.

The Hellacoptersin laulaja-kitaristin ja biisinikkarin Nicke Anderssonin vuonna 2009 kasaama ruotsalainen Imperial State Electric kuvailee itseään puuttuvaksi linkiksi The Beatlesin ja Alice Cooperin välillä. Bändin melodinen ja tarttuva voimapop muistuttaa luonnollisesti myös hieman Hellacoptersia.

Esiintymisensä Qstockissa ovat varmistaneet myös Haloo Helsinki!, Chisu, Antti Tuisku, Kaija Koo, JVG, Michael Monroe, Roope Salminen & Koirat, Sanni, Ellinoora, Profeetat, Egotrippi, Stam1na, Radiopuhelimet, Turmion Kätilöt, Pauli Hanhiniemen Retkue, Apulanta, Atomirotta, Jenni Vartiainen, Battle Beast ja Teflon Brothers.