Kuorossakin dopingia? Laulaja muutti äänialaansa heliumilla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuoroihin otetaan yleensä monipuolisesti erilaisia laulajia, joiden äänialat eroavat toisistaan. Näin lauluihin saadaan upea syvyys kun laulajat pääsevät sekä alimpiin että ylimpiin nuotteihin tunnelmallisten ja suurten kappaleiden aikana. Nyt videolla nähdään hauska tilanne, jossa eräs kuorolainen otti oikotien korkeimpaan nuottiin.

Videolla nähdään King’s College Choir -kuoro laulamassa kaunista Misere Mei, Deus -nimistä kappaletta. Neljän nuoren miehen äänet soivat todella upeasti yhteen kun he laulavat moniäänisesti kirkon alttarilla. Yllättäin yksi laulajista ottaa esiin heliumpallon.

Mies vetää heliumpallon sisältä heliumia keuhkoihinsa kesken kappaleen. Heliumin ansiosta mies pääsee aivan uusille taajuuksille tunnelmoimaan lauluäänellään, jonka uusi korkeus näyttää saavan toisessa reunassa laulavan miehen hyvin hämmennyksiin.