Suosi näitä ruokia matkoilla – eri eväät pitkille ja lyhyille lennoille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Australiassa menestynyt ravintoterapeutti Lee Holmes on listannut ruokia, joita ihmisten tulisi suosia eri pituisilla lentomatkoilla. Lentokoneen ilmastointi tiettävästi kuivattaa limakalvoja, mikä puolestaan vaikuttaa haju- ja makuaistiin. Liiallista suolan ja sokerin nauttimista kannattaa välttää aina ennen lentoa.

Ennen lyhyitä 1-3 tunnin pituisia lentoja kannattaa nauttia proteiinipitoisia aterioita. Esimerkiksi kolmen munan munakas pitää hyvin nälkää loitolla ja auttaa pitämään verensokeria tarpeeksi korkealla. Kaikkea vaikeasti vatsassa sulavaa kannattaa vältellä ilmavaivojen minimoimiseksi.

Mukaan voi pakata myös pähkinöitä pikkupurtavaksi, jotta ei sorru lentokoneessa myytävänä oleviin herkkuihin. Lennon aikana voi puolestaan nauttia tuoremehuja, yrttiteetä tai Bloody Mary -drinkkejä. Samat juomavaihtoehdot toimivat myös pidemmillä lennoilla.

Mikäli lento kestää 3-5 tuntia, kannattaa ennen lentoa nauttia kookosmaidosta tehty smoothie, vihanneksia ja hedelmiä. Nämä auttavat elimistön nestetasapainon ylläpitämisessä. Terveelliset rasvat ja magnesiumia sisältävät ruoat ovat järkivalintoja, kuten avokadot ja banaanit. Myös tonnikala on loistava vaihtoehto, Holmes summaa Daily Mailille.

Yli viisi tuntia kestäville lennoille kannattaa tankata elimistöä jogurtilla ja värikkäillä hedelmillä. Immuunijärjestelmä saa voimaa C-vitamiinista sekä maitohappobakteereista. Viljatuotteita ja tulisia ruokia kannattaa vältellä aina ennen lentomatkaa.