Tänään vietetään yksinhuoltajien päivää – tässä viisi mantraa sinkkuvanhemmille

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Maaliskuun 21. päivä on omistettu kaikille yhden vanhemman perheille. Päivä on tarkoitettu äideille ja isille, jotka hoitavat lapsiperheen arkea yksin. Haluamme nyt osoittaa sinkkuvanhemmille tsemppimantroja, jotka kohottavat itsetuntoa ja mielialaa.

Aikuiset tarvitsevat toisten aikuisten seuraa. Vaikka vanhemmat kuinka rakastaisivat lapsiaan, ei heidän kannata keskittää kaikkea energiaansa pelkästään jälkikasvun ympärille. Sinkkuvanhempien on hyvä muistaa, että vaikka he ovat vanhempia, voivat he silti olla ystäviä, työntekijöitä ja ihastuksen kohteita. Mikäli yksinhuoltajavanhempi toivoo vielä joskus löytävänsä itsensä uuden rakkaan kainalosta, kannattaa hänen olla rehellinen ja huolehtia itsestään, YourTango muistuttaa.

1. Olen sinkkuvanhempi ja hyväksyn sen.

Harva haluaa kasvattaa lapsiaan yksin vapaaehtoisesti. Asia on saattanut muodostua sellaiseksi olosuhteiden pakosta ja siksi tulisikin hyväksyä tosiasiat. He ovat yksinhuoltajia, ei enempää tai vähempää.

2. Olen tyytyväinen yksinoloon.

Sinkkuvanhemmat eivät häpeä sitä, että menevät nukkumaan ennen iltayhdeksää. He pitävät arki-iltaisin yhteyttä ystäviinsä lähinnä puhelimen välityksellä, koska eivät yksinkertaisesti joko pääse tai jaksa lähteä ulos. He on kuitenkin mielessään sekin mahdollisuus, että joskus vielä unelmien prinssi ratsastaa elämään.

3. Et voi täydentää minua, koska olen jo kokonainen.

On olemassa ajatus, että vaikeuksista selviytyneet ihmiset ovat kaikista vahvimpia, koska he tietävät kuinka elämässä pääsee eteenpäin. Sinkkuvanhemmat ovat usein opetelleet tulemaan vahvoiksi ihmisiksi, jotka pärjäävät kaikissa tilanteissa eivätkä ole muista riippuvaisia.

4. Vanhemmuus tekee minusta haluttavamman.

On onni, että sinkkuvanhemmalla on lapsi. Se tekee hänestä turvallisemman, haluttavamman, rehellisemmän ja rakastettavamman. Lasten vanhemmat tietävät, kuinka hoivataan ja pidetään hauskaa.

5. Kyllä, olen vanhempi, mutta ennen kaikkea olen IHMINEN!

Jokaisen sinkkuvanhemman on hyvä nostaa oma arvo korkealle. Heidän tulee antaa aikaa myös itselleen, jotta pystyisivät antamaan sitä täysipainoisesti myös muille. Vanhemmat ovat ennen kaikkea ihmisiä, ja voivat myös tuntea olonsa seksikkääksi ja upeaksi. Tärkeintä on oppia rakastamaan itseään, niin joku toinenkin pystyy siihen.

https://www.instagram.com/p/BDW63x-qz2I/