Perheenäiti kannatti Trumpia – nyt aviomies karkotettiin maasta!

Ohhoh! · Annukka Heikkilä

Helen Beristain -niminen perheenäiti äänesti Donald Trumpia presidentiksi vaikka hän on naimisissa laittoman maahanmuuttajan kanssa. Helen oli uskonut siihen, että hänen aviomiehensä Roberto ei saisi huonoa kohtelua, koska hän on kunnollinen kansalainen. Helen oli väärässä ja Roberto karkotettiin maasta.

Helen oli uskonut Donald Trumpin lupaukseen, jossa presidentti kertoi, että vain vaaralliset ja pahat ihmiset tarkistettaisiin ja mahdollisesti karkotettaisiin. Roberto oli asunut Yhdysvalloissa jo 20 vuotta, hän omisti oman ravintolan ja hänellä oli Helenin kanssa perhe.

Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, että mies ei ollut aikoinaan maahan muuttaessa tehnyt tarvittavia paperitöitä, minkä vuoksi hän oli laittomasti maassa ja hänet oli sen vuoksi kuljetettu nyt Meksikon rajalle takaisin.

Beristainin perhe yrittää tällä hetkellä CNN-uutisten mukaan saada Robertolle luvat tulla takaisin maahan. Mies on asunut maassa jo 20 vuotta, hänellä on perhe ja oma yritys, minkä vuoksi perheen asianajaja oli pitänyt erikoisena sitä, että miehelle ei annettu edes mahdollisuutta saada jäädä maahan vaikka hän oli tehnyt niin paljon yhteisönsä hyväksi.

Vaimo Helen oli ollut hyvin ihmeissään siitä, että Donald Trump ei pitänyt lupauksestaan kiinni. Tällä hetkellä perhe yrittää saada muilta ihmisiltä tukea Change.org-sivuston kautta. Perhe yrittää saada mahdollisimman monet allekirjoittamaan vetoomuksen, jonka avulla miehen kotiinpaluu voisi olla hieman lähempänä.