New Yorkin rotat halusivat jälkiruokaa – churrosista käytiin kovaa taistelua

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

New York tunnetaan muun muassa korkeista pilvenpiirtäjistä, muodista ja kulttuurista. Suurkaupungissa kaikki on vähän isompaa aina kaupungin pikkutuholaisista ja jyrsijöistä lähtien. Nyt videolle tallentui hauska näky, kun kaksi rottaa taistelivat churros-leivonnaisesta.

Aiemmin New Yorkin kaduilla kuvatulla YouTube-videolla nähtiin todella kaupunkilaistunut rotta, joka vei suussaan isoa pizzasiivua metroasemalta ulos. Nyt samassa kaupungissa rotat taistelevat edelleen ihmisten jättämistä herkuista. Tällä kerralla kyseessä on kuitenkin suolaisten herkkujen sijaan espanjalainen jälkiruoka.

Rashedas Bridal Beauty -kanavan ylläpitäjä oli nähnyt churros-leivonnaisesta taistelevat rotat ja alkanut heti tallentamaan hauskaa näkyä videolle. Lopulta toinen rotista näyttäisi voittavan taistelun viedessään leivoksen mukanaan. Seuraavaksi se lähtee varmasti etsimään asiaan kuuluvaa suklaakastiketta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat