Syvältä tamperelaismetsästä kuului musiikkia – lenkkeilijän löytö yllätti toden teolla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen metsiin mahtuu tunnetusti monenlaista, mutta ihan arkisella koiralenkillä ei välttämättä ihan ensimmäiseksi odottaisi havahtuvan saksofonin serenadin syvällä metsässä. Nyt näin on kuitenkin tapahtunut suositulle suomalaiselle DJ-tähdelle, Probakerille, joka oli Tampereen Haukiluomassa metsälenkillä koiransa kanssa.

Hän havahtui metsässä yllättäen siihen, että metsän humina vaihtui yllättäen skottitähti Gerry Raffertyn vuonna 1978 levyttämään Baker Street -ikivihreään saksofonilla esitettynä. Odottamaton havainto johti siihen, että Probaker lähti paikallistamaan tuttujen sävelien lähdettä.

Lopulta yllätys olikin melkoinen, kun keskeltä metsää löytyi mies soittamassa yksin saksofonia. Toisella videolla saksofonisti vaihtoi kappaletta ja ryhtyi soittamaan Olavi Virran vuonna 1960 tunnetuksi tekemää Hopeinen kuu -klassikkoa.

– Bakerstreet middle of the forest. Play that sax. Strange things happening 😄 Keskellä metsää, linnut laulaa, aurinko paistaa ja yhtäkkiä… Bakerstreet lähtee soimaa saxofonilla… Wtf? Tuli mettään sitten harjoittelemaan saksofonin soittoa ja vetää vielä aika hyvinkin äijä vielä, Probaker ihmettelee Instagramissa julkaisemallaan videolla.

– Hyvältä kuulostaa anna mennnä vaan, Probaker toteaa hänet huomanneelle soittajalle.

https://www.instagram.com/p/BTYgPFOAM7l/

https://www.instagram.com/p/BTgbVNuAAjE/