Ranskalaiskaupat eivät saa enää heittää ruokaa roskiin – lahjoitettava vähäosaisille!

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kulutusjuhlan ylläpitämä yhteiskunta heittää päivittäin roskikseen tonneittain käyttökelpoista ruokaa ja tavaraa. Ruoan poisheittäminen johtuu usein asenteista ja erilaisista säädöksistä. Ranskassa on nyt otettu edistysaskel ruokahävikin hillitsemisessä asettamalla laki, joka kieltää myymättömän ruoan heittämisen roskiin.

Independent uutisoi Ranskan asettaneen uuden kiellon supermarketeille. Ruokakaupat eivät saa enää heittää käyttökelpoista ruokaa roskikseen, vaan se tulee lahjoittaa jatkossa hyväntekeväisyyteen.

Laki koskee ensin vain yli 400 neliömetrin kokoisia kauppoja ja ruoan pois heittämisestä voi saada sakkoa jopa 3.750 euroa. Lakia yritetään laajentaa koko EU:n alueelle tulevaisuudessa. Kauppojen aiheuttama ruokahävikki on vain yksi osa ongelmaa. Suomen Kuluttajaliiton mukaan suomalaiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskikseen vuosittain 125 euron edestä.

Apetitin tekemän tutkimuksen mukaan suhteellisesti eniten ruokahävikkiä syntyy yksinasuvien ja varakkaampien talouksissa. Lapsiperheissä ylimääräistä ruokaa päätyy roskiin erityisesti ruoanlaiton yhteydessä. Ruokaa laitetaan liikaa, ja näin ylijääneet lautastähteet päätyvät jäteastiaan. Vähiten ruokahävikkiä tuottavat yli 65-vuotiaat.