New York pysyy Pariisiin ilmastosopimuksessa – Ranskalta koskettava ilmoitus: ”Make our planet great again”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailma järkyttyi eilen, kun Donald Trump vahvisti huhut Yhdysvaltojen poistumisesta Pariisin ilmastosopimuksen piiristä. Päätös otettiin vastaan sekavin tuntein, ja esimerkiksi Trumpin hallinnon asiantuntijaksi kutsuttu Teslan perustaja Elon Musk ilmoitti heti jättävänsä hallinnon.

Donald Trump perusteli päätöstään muun muassa sillä, että hänen on Yhdysvaltojen presidenttinä kannettava enemmän huolta Philadelphian kuin Pariisin asukkaista. Philadelphia ilmoitti heti, että se aikoo pysyä ilmastosopimuksen takana. Nyt myös New York, eli Trumpin kotikaupunki, on tehnyt samoin. New York jatkaa ilmastosopimuksen noudattamista presidentin päätöksestä huolimatta.

– Tämä on suoraan New Yorkin sydämeen isketty tikari. On hyvin kivuliasta huomata, että Donald Trump on kotoisin New Yorkista ja hänen pitäisi tietää paremmin. Hänen pitäisi tietää, että tämä tulee tuhoamaan tätä kaupunkia ehkä enemmän kuin mitään muuta, pormestari Bill de Blasio kertoi.

Päätös on aiheuttanut toimenpiteitä myös Ranskassa, jossa tuore presidentti Emmanuel Macron on ilmoittanut kunnioittavansa Yhdysvaltojen päätöstä, mutta samalla kutsunut Yhdysvalloista ilmastonmuutoksen asiantuntijat muuttamaan Ranskaan jatkamaan ilmastonmuutoksen tutkimista.