Mies kuristi kämppäkaveriaan – riita alkoi Star Warsin ja Star Trekin paremmuudesta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että mielipideasioista ei voi kiistellä. Oklahomassa asuneet kämppäkaverit eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä sanonnasta, eivätkä siitä, mikä tieteiselokuva on maailman paras. Väittely äityi väkivaltaisuuksiin.

The Smoking Gun raportoi kahden miehen tapelleen kiivaasti siitä, kumpi elokuva on parempi: Star Wars vai Star Trek. Sanaharkka syntyi saman katon alla eläneille Jerome Dewayne Whytelle ja Burke Bradley Warrenille. He ovat 23- ja 19-vuotiaita.

Warren turhautui kämppäkaverinsa inttämiseen ja poistui asunnon oleskelutilasta omaan huoneeseensa haukkuen Whytea vitsiksi. Whyte kiivastui kommentista niin kovasti, että hyökkäsi Warrenin päälle ja kuristi hänet tajuttomaksi. Kuristajalla oli ennestään rikoksia kontollaan, joten hänet on nyt passitettu Oklahoman lääninvankilaan tuomiotaan odottamaan. Warren selvisi kahakassa hengissä, emmekä tiedä kumpi elokuva oli hänen mielestään parempi.

Publié par Jerome Dewayne Whyte sur samedi 25 juin 2016