Ylityöt ovat terveysriski sydämelle – pidä työtunnit maltillisena

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Suomessa ahkeruutta ja uutteruutta kunnioitetaan. Työntekijöiden tulisi kuitenkin muistaa, että vapaa-aika on ihmiselle ja elämälle yhtä tärkeää kuin työnteko. Nyt on toteutettu tutkimus, jonka mukaan ylityöt luovat terveysriskin sydämen hyvinvoinnille.

European Heart Journal -nimisessä julkaisussa on esitelty tutkimus, jonka mukaan yli 55-tuntista työviikkoa tekevät työikäiset aikuiset sairastuvat 42 prosenttia todennäköisemmin eteisvärinään, eli sairaalahoitoa vaativaan sydämen rytmihäiriöön. Tutkimuksessa arvioitiin 85.000 työikäisen terveyttä ja työtunteja kymmenen vuotta kestävällä aikajaksolla. Riski oli yhtä suuri myös niillä pidempää työviikkoa tekevillä, joilla ei ollut aiempia sydänsairauksia.

Tutkimuksen mukaan 35-40-tuntista työviikkoa tekevillä oli huomattavasti pienempi riski sairastua sydänsairauksiin. Tutkijat eivät tiedä tarkkaa tuntimäärää, joka altistaa herkemmin eteisvärinälle. Sydänsairauden syynä on kuitenkin usein hermoston häiriintyminen ja stressiin liittyvät oireet.

Uusimmat