Air Balticille uusia kohteita – suomalaisittain merkittäviä uutuuksia!

Matkailu · Stara.fi

Latvialainen lentoyhtiö Air Baltic ilmoittaa lisäävänsä kohteidensa määrää. Ensi kesänä yhtiö lentää Riiasta viiteen uuteen kohteeseen, joista varsinkin Espanjan Malaga on suomalaisille merkittävä lisäys. Lennot Malagaan alkavat yhtiön mukaan 28. maaliskuuta 2018 ja sinne lennetään kaksi kertaa viikossa.

Muita Air Balticin uusia kohteita ovat ensi kesänä Kroatian Split, Portugalin Lissabon, Ranskan Bordeaux ja Puolan Gdansk. Näistä ainakin Kroatia on noussut tänä vuonna merkittäväksi matkakohteeksi suomalaisille, mutta yhtä lailla myös Lissabonin suosio on kasvussa. Suomalaiset pääsevät uusiin kohteisiin Riian kautta lennettäessä.

Yhtiön reiteistä vastaava johtaja Wolfgang Reiss kertoo, että vuosi 2017 on ollut Air Balticille hyvä, ja laivastoon lisätyt seitsemän uutta Bombardier CS300 -lentokonetta mahdollistavat uusien kohteiden lisäämisen. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yhtiön lennoilla matkusti yli 1,5 miljoonaa ihmistä.