Herkkuja vähemmän VAI harvemmin? Tutkimus paljasti kumpi laihduttaa paremmin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kaikki jonkinlaisella dieetillä tai laihdutuskuurilla olleet tietävät, että ruokavaliomuutokset saattavat vaikuttaa järjettömiin mielihaluihin esimerkiksi roskaruokaan tai makeisiin liittyen. Osa ihmisistä antaa itselleen luvan nauttia herkkuja myös laihdutuskuurien aikana – mutta aiempaa pienemmässä mittakaavassa.

Obesity-julkaisun esittelemän tutkimuksen mukaan parhaiten mielihalut vähenevät, mikäli jättää herkut kokonaan pois tai ainakin harventaa runsaasti niiden käyttöä ruokavaliossa.

Pienempien roskaruokamäärien nauttiminen ei muuta tottumuksia tai vähennä epäterveelliseen ravintoon liittyviä mielihaluja, mikäli herkkuja ahmitaan edelleen säännöllisesti. Moni painoaan pudottanut henkilö on ymmärtänyt, että terveyttä ei voi tavoittaa kuuriluontoisilla dieettimuutoksilla, vaan hyvä olo syntyy ainoastaan kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen kautta.

Tutkimukseen osallistui 367 ihmistä, jotka yrittivät pudottaa painoa. He arvioivat mielihalujaan ja syömätottumuksiaan ruokapäiväkirjassa.

Parhaimman tuloksen saavutti siten, että antoi mielihaluilleen vallan harvemmin. Ihmiset nauttivat herkkuja yleensä tietyissä tilanteissa tai tavan vuoksi esimerkiksi aterian jälkeen tai leffaa katsoessa. Toisissa tutkimuksissa on kerrottu, että toisaalta liian tiukka ruokavalio saattaa repsahtaessaan johtaa herkkujen ylensyöntiin. Syö harvemmin herkkuja ja silloinkin maltilla, niin saat aikaan muutoksia.

Uusimmat