Mies haluaa näyttää haltialta – muutti myös hiusrajansa kaarevaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet argentiinalaisen Luis Padronin unelmasta muuttua haltiaa muistuttavaksi ihmiseksi. Nyt hän on ottanut hiussiirännäisiä otsaansan muuttaakseen hiusrajansa muotoa samanlaiseksi kuin kreivi Draculalla.

Beverly Hillsissä hiusrajaoperaation ottanut Luis Pardon on käyttänyt pienen omaisuuden verran rahaa kauneusleikkauksiinsa. Miehen tavoitteena on näyttää mahdollisimman paljon fantasiamaailman hahmolta. Hän on muun muassa poistattanut karvoitustaan ja vaalentanut ihoaan aidomman lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Buenos Airesissa asuva Luis Padron sai pakkomielteen haltijoista jouduttuaan lapsena kiusatuksi. Hänelle on tehty leukaan rasvaimu, värjätty silmät, poistettu ihokarvoitusta ja suoritettu nenäleikkaus. Lisäksi hän käyttää kuukausittain noin 4.700 euroa kauneudenhoitotuotteisiin, joiden avulla Padron muuttaa ihonväriään vaaleammaksi ja täyteläisemmäksi.

Edessä on vielä alimpien kylkiluiden poistaminen sekä raajojen venyttäminen pidemmän figuurin saamiseksi. 25-vuotiaalla miehellä on runsaasti faneja ja seuraajia sosiaalisessa mediassa, ja häntä kutsutaan haltiamieheksi.

Recovering from the Vampire Hairline by the amazing Dr. Jhon Kahen in @beverlyhillshairrestoration, so it is time to get some treatments starting with RF for deep tissue massage and skin tightening in order to reduce swelling on my forehead and face. I went to visit @drperezlatorre the most well known plastic surgeon from Argentina, he is really amazing! 💉✨💊✨ #RF #radiofrequency #plasticsurgeon #LA Radio frequency skin tightening (RF) is an aesthetic technique that uses RF energy to heat tissue and stimulate subdermal collagen production in order to reduce the appearance of fine lines and loose skin. The technique induces tissue remodeling and production of new collagen and elastin. #plasticsurgery #plasticsofhollywood #elf #argentina #drperezlatorre #cirugiaplastica #losangeles #california

A post shared by Luis Padron – 👑 THE ELF 👑 (@luispadron.elf) on