Sotaherra haluttiin kiinni Angelina Jolien avulla – tähti tarjoutui syötiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ugandalainen sissipäällikkö Joseph Kony oli runsaasti otsikoissa vuonna 2012. Siepattuja lapsia sotilaiksi aivopesseen Lord’s Resistance Army -liikkeen johtajan pidättämistä vaativat tuolloin muun muassa monet maailmanluokan tähdet.

Ranskalaisen Mediapart-sivuston käsiinsä saamat asiakirjat paljastavat Angelina Jolien olleen valmis menemään varsin pitkälle, jotta Joseph Kony saataisiin kiinni. Tähti oli tarjoutunut syötiksi jolla Kony olisi yritetty houkutella ulos piilostaan.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Luis Moreno Ocampo oli kehitellyt suunnitelmaa, jossa Angelina Jolie olisi pyytänyt Joseph Konyn illalliselle. Suunnitelmissa oli, että sissijohtaja olisi onnistuttu pidättämään tällä tavoin. Ocampon mukaan sekä Jolie että hänen ex-aviomiehensä Brad Pitt olisivat olleet halukkaita osallistumaan juoneen.

Suunnitelma kävi ilmi The Sunday Times -lehden tuoreessa raportissa. Joseph Konyn Lord’s Resistance Armyn uskotaan siepanneen kymmeniä tuhansia lapsia lapsisotilaiksi ja seksiorjiksi. Yrityksistä huolimatta sissipäällikköä ei toistaiseksi ole onnistuttu vangitsemaan.