Anna Faris käväisi sinkkumarkkinoilla – tapailee jo nyt uutta miestä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijäpariskunta Anna Faris ja Chris Pratt julkaisivat elokuussa tiedotteen, jonka mukaan he ovat päättäneet erota. Pariskunta kertoi edelleen rakastavansa toisiaan, mutta he eivät siitä huolimatta saaneet avioliittoaan toimimaan.

40-vuotias Anna Faris on toipunut nopeasti erosta ja astunut jo takaisin deittailuviidakkoon. Nainen on alkanut nyt tapailemaan kuvaaja Michael Barrettia, jonka kanssa Faris työskentelee tällä hetkellä yhdessä Overboard-elokuvan parissa. Barrett ja Faris ovat Cosmopolitan-sivuston mukaan tapailleet jo kuukauden ajan.

Anna Faris ja Chris Pratt ehtivät ennen eroaan olla naimisissa kahdeksan vuotta ja heillä on yksi yhteinen poika Jack Pratt. Faris kertoi eron jälkeen, että hän tulee yhä vaalimaan heidän perheensä yhdessä viettämää aikaa. Vanhemmat yrittävät yhteisen lapsensa vuoksi hoitaa eron niin yksityisesti kuin mahdollista.

Uusimmat