Beatles-tähti Ringo Starr yhtyeineen Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin kuuluva rock-legenda, The Beatles -yhtyeen rumpali Ringo Starr, saapuu ensi kesänä Helsinkiin konsertoimaan rockin nimimiehiä vilisevän All Starr Bandin kanssa. Maailmankiertueella oleva Ringo Starr & His All Starr Band esiintyy Kaisaniemen puistossa keskiviikkona 13. kesäkuuta 2018.

Ensi kesänä Ringon mukana Helsinkiin saapuu järjestyksessään jo kolmastoista All Starr -yhtye, jossa ovat mukana Steve Lukather, Gregg Rolie, Graham Gouldman, Colin Hay, Gregg Bissonette ja Warren Ham.

Vuonna 1960 perustettu The Beatles ei konsertoinut uransa aikana kertaakaan Suomessa. Vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisen jälkeen yhtyeen jäsenet jatkoivat uraansa sooloartisteina. Ringo Starr on esiintynyt Suomessa aiemmin Pori Jazzeilla vuonna 1992 ja Helsingin jäähallissa vuonna 1998. Ex-beatleista myös Paul McCartney on nähty Suomessa kolmeen otteeseen.

Ringo Starrin esittämistä The Beatles -yhtyeen lauluista muistetaan parhaiten Honey Don’t, Act Naturally, With A Little Help From My Friends ja ikivihreä Yellow Submarine. Hänen soolouransa hitteihin kuuluvat It Don’t Come Easy, Back Off Boogaloo, Photograph, You’re Sixteen ja Weight of The World.

Uusimmat