Lokki varasti GoPro-kameran – kuvasi ilmakuvia kuin ammattilainen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Teknologian muuttuessa jatkuvasti paremmaksi ja ammattimaisemmaksi näkyy hyviä järjestelmäkameroita jo tavallistenkin ihmisten käytössä. GoPro-kamerat ovat myös yleistyneet pienen näppärän kokonsa ja helppokäyttöisyytensä vuoksi.

Nyt YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, jossa lokki on kiinnostunut ulos jätetystä GoPro-kamerasta ja päättää napata sen mukaansa. Lokki lentee kameran kanssa tallentaen hienoja maisemia videolle aivan kuin UAV-kopteri.

Norjan rannikolla asusteleva Kjell Robertsen oli jättänyt lokkeja varten pieniä leivän palasia ulos saadakseen lokeista lähikuvia kamerallaan. Yksi lokki kuitenkin kiinnostui lopulta kamerasta enemmän kuin ruoasta ja päätti viedä sen pienelle lentoretkelle.