Joulupukki narahti ylinopeudesta – tämän kirjeen poliisi lähetti Korvatunturille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka poliisin nopeuskamerat ikuistivat Joulupukin ympäri Suomea jouluaattona useita kertoja ajamassa ylinopeutta. Kiireinen Joulupukki kiinnitti poliisin huomion ja eilen Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein julkaisi nopeuskameroiden kuvia verkossa.

Pasterstein kertoi eilen, että poliisi lähettää tapauksista Korvatunturille huomautuksen, ja tänään viesti on lähtenyt eteenpäin. Poliisi julkaisi kirjeen myös sosiaalisessa mediassa. Tällä kertaa sakkoraja ei ylittynyt, joten Joulupukki selvisi ilman sanktioita. Kaksi merkittävää pyyntöä poliisi kuitenkin Joulupukille esitti, ja ne lienevät myös monien lasten mieleen.

– Vaikka kiire painaa, pyydämme, ettette enää ensi vuonna ajaisi ylinopeutta. Voisitteko kenties harkita palaavanne käyttämään taasen vanhaa kunnon lentävää pororekeä? Lentäminen kun on tilastojenkin mukaan kaikkein turvallisin liikkumismuoto, poliisi kirjoittaa huomautuksessa.

Lisäksi poliisi esitti Joulupukille toiveen, etteivät muutkaan ajaisi ensi jouluna ylinoppeutta, sekä kutsui Joulupukin tutustumaan poliisin toimintaan Helsinkiin.