Perheenäiti kauhistui punaisesta rintamaidosta – kunnes huomasi syyn

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Punajuuri on todella ravinnerikas juures, jota sanotaankin sen runsaista terveyshyödyistä johtuen oikeaksi voimajuurekseksi. Punajuuressa on runsaasti foliaattia, jonka syömisen uskotaan vähentävän syöpäriskiä. Siinä on myös monia kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, kuparia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä.

Punajuurella on myös voimakkaita värjääviä vaikutuksia, jotka eräs perheenäiti sai nyt huomata yllättävällä tavalla. Äiti oli huomannut, että hänen vauvansa käyttäytyi entistä ahneemmin rintaruokinnan aikana. Kun ruokinta oli loppunut, äiti oli kauhistunut huomatessaan, että rinnasta valui ulos punaista maitoa.

Huolestunut äiti oli alkanut pumppaamaan maitoa rinnoistaan tarkastaakseen jatkuuko vaaleanpunaisen maidon tuleminen. Maito oli edelleen noussut rinnasta punaisena, minkä jälkeen nainen oli ilmaissut huolensa keskusteluryhmässä, jossa naiset puhuivat imetyksestä.

Lopulta perheenäiti oli Mirror-sivuston mukaan huomannut, että runsas punajuuren syöminen edellisenä päivänä oli värjännyt rintamaidon. Punajuuren vuoksi myös vauvan vaipan sisältö oli muuttunut punaiseksi.