Weekend Festival siirtyy Hietaniemen uimarannalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Weekend Festival järjestetään ensi kesänä Helsingin Hietaniemen uimarannalla. Nyt jo seitsemättä kertaa järjestettävä Weekend Festival kasvaa kolmipäiväiseksi, ja paikalle odotetaan 17. – 19. elokuuta yhteensä noin 100.000 festarivierasta.

– Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja kolmannelle festaripäivälle on ollut selkeää kysyntää. Pääsemme samalla toteuttamaan yleisömme artistitoiveita aiempaa paremmin. Laajentuminen kolmipäiväiseksi mahdollistaa meille edellisvuosia selvästi monipuolisemman artistikattauksen, kertoo Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen

Hietaniemen puisto- ja rantamiljööseen rakennetaan valoilla ja dekoraatioilla visuaalisesti täysin uudenlainen festivaalikokemus, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty. Weekend Festival aikoo luoda Hietaniemen rantaympäristöön satumaisen ja näyttävän tunnelman, jolla koko alue saadaan heräämään henkiin täysin uudella tavalla.

– Weekend Festival muutti Helsingin Kyläsaareen vuonna 2013 ja olemme siitä asti etsineet tapahtumalle aluetta, jossa festivaalin voisi kehittää visuaalisesti upeaksi maailmanluokan kokemukseksi. Neuvotteluja on käyty pitkään, ja olemme erittäin kiitollisia Helsingin kaupungille, että he pystyivät osoittamaan meille uuden huipputason paikan, Jyri Heikkinen toteaa.

Weekend Festival on järjestetty useana vuonna Helsingin lisäksi Virossa Pärnun hiekkarannalla.

– Uusi alueemme Hietaniemessä antaa meille nyt mahdollisuuden tuoda Weekend Festival Balticista tutun huikean rantafiiliksen vihdoin myös Helsinkiin. Weekend Festival on aina korostanut visuaalisuutta ja on ollut yksi sen edelläkävijöitä niin Helsingissä, Tukholmassa kuin Pärnun upealla rannalla, Heikkinen toteaa.