Nainen ei suostunut päästämään irti laukusta – kiipesi mukana läpivalaisulaitteeseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kiinan Dongguanin juna-aseman läpivalaisulaitetta käyttäviä työntekijöitä kohtasi taannoin hämmentävä näky. Röntgenkuvaan ilmestyi matkatavaroiden ohella elävä ihminen.

Matkustamassa ollut nainen ei ollut mitä ilmeisimmin halunnut jättää laukkuaan vahtimatta läpivalaisulaitteen linjalle. Niinpä hän oli kiivennyt itsekin laitteeseen pitääkseen huolen siitä, ettei laukku katoaisi.

BBC:n mukaan matkustajalle oli kerrottu, että kaikkien tavaroiden pitäisi kulkea röntgenlaitteen läpi. Hän ei ollut suostunut luopumaan laukusta. Kuljettuaan läpivalaisulaitteen läpi hän jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Monet sukulaistensa luokse kiinalaista uutta vuotta juhlistamaan matkaavista kantavat mukanaan suuria määriä käteistä. Arviolta jopa 390 miljoonaa henkeä matkustaa junilla parhaillaan vietettävän juhlapäivän aikoihin.

 

A woman climbed into security inspection machine with her handbag, to prevent theft.

LMAO! A woman climbed into security inspection machine with her handbag, to prevent THEFT.Feb 11th, railway station inspectors in Dongguan found a woman climb into the security inspection machine. She explained this is to protect her handbag from theft.

Publié par PearVideo sur mardi 13 février 2018