Mies työnsi peniksensä lenkkiavaimeen – hammaslääkäri tarvittiin poistamaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kiinalainen 37-vuotias mies oli joutunut hakeutumaan Zheijiangin provinssissa sijaitsevaan sairaalaan, koska hänen peniksensä oli jäänyt jumiin jakoavaimen lenkin sisälle. Lääkärit eivät kuitenkaan pystyneet omilla työkaluillaan auttamaan miestä, joten paikalle soitettiin palokunta.

Kiinalaisen poikamiehen penis oli ollut 17 tuntia jumissa työkalussa. Sen väri oli muuttunut violetiksi ja kivut kasvaneet sietämättömiksi. Men’s Healthin mukaan avuksi oli kutsuttu lopulta hammaslääkäri. Lenkkiavain oli nimittäin ollut niin pieni, ettei sitä pystytty poistamaan palomiesten raskastekoisilla työkaluilla.

Tehtävää varten käytettiin hammaslääkärin erityistarkkaa poraa. Operaatio kesti puolisen tuntia, kunnes kiinalaismiehen penis saatiin irti työkalusta. Pelastusta oli seuraamassa kiusaantuneen potilaan lisäksi noin 12 lääkintalan ammattilaista. Kiinalainen toipuu onnettomuudesta ennalleen, tosin hänen egonsa on kärsinyt melkoisen kolhun.

It was caught in there for 17 HOURS.

Publié par Men's Health sur mardi 6 juin 2017

Uusimmat