Supertähti Travis Scott saapuu Blockfesteille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest täydentää artistikattaustaan kotimaisilla ja ulkomaisilla huippunimillä. Post Malonen, Lil Pumpin, Juicy J:n, $uicideboy$in, Cheekin ja muiden urbaanin musiikin ykkösartistien seuraan liittyvät nyt Travis Scott, Belly ja Mikael Gabriel.

Houstonissa varttunut Scott tunnetaan parhaiten jättihitistään Goosebumps, joka löytyy hänen toiselta studioalbumiltaan Birds In The Trap Sing McKnight. Vaikka hänen edellisestä sooloalbumista on ehtinyt kulumaan jo noin puolitoista vuotta, kiertueiden ohella Travis Scott on pysynyt musiikillisesti erittäin aktiivisena. Räppäri on paljastanut viimeistelevänsä parhaillaan kolmatta studioalbumiaan Astroworld.

Palestiinalais-kanadalaiset juuret omaava rap-artisti Belly nähdään elokuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Muun muassa The Weekndin hehkuttama artisti on lahjakas biisinkirjoittaja. The Weekndin Grammy-palkitun Earned It -hitin lisäksi hän on tehnyt kappaleita muun muassa Beyoncelle. Omaa musiikkiaan Belly julkaisi viimeksi lokakuussa 2017 hänen Mumble Rap -albuminsa myötä.

Ratinan stadionille nousee Suomen suosituimpien räppäreiden joukkoon lukeutuva Mikael Gabriel sekä ensimmäisen soolokeikkansa Blockfesteilla tekevä Nelli Matula. Blockfest tekee jälleen tilaa myös monille muille tulevaisuuden lupauksille, kun jyväskyläläinen Mouhous sekä yhteissetin vetävät Versace Henrik, NCO ja Musta Hanhi saapuvat Blockfesteille.