Suomalaistähti mukana Jim Carreyn uudessa elokuvassa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jim Carreyn tähdittämässä uutuuselokuvassa on mukana suomalaisverta. Näyttelijä Kati Outinen näyttelee Dark Crimes -trillerissä Carreyn, Charlotte Gainsbourghin ja Marton Csokasin rinnalla.

Tositapaukseen pohjaavassa elokuvassa Jim Carreyn esittämä etsivä tutkii liikemiehen murhaa. Tutkimus saa yllättävän käänteen paljastuessa, että rikostapaus on lähes identtinen erään kirjailijan tuoreen romaanin kanssa.

Kati Outinen esittää toukokuussa Yhdysvaltojen ensi-iltansa saavassa trillerissä Malinowskaa, Carreyn hahmon poliisipäällikköä. Hänet nähdään myös elokuvan tuoreessa trailerissa.

Uransa aikana kolme Jussi-palkintoa voittanut Outinen tunnetaan parhaiten lukuisista Aki Kaurismäen elokuvista, kuten Mies vailla menneisyyttä, Kauas pilvet karkaavat ja Le Havre. Häntä kuultiin taannoin myös Wolfenstein II: the New Colossus -pelissä, jossa hän toimi Ritva Tuimivaara -nimisen hahmon ääninäyttelijänä.