Bella Thorne avautui muutoksestaan: ”Ymmärsin voivani tehdä mitä haluan!”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen näyttelijä ja poptähti Bella Thorne nousi maailmanmaineeseen Disneyn Shake it Up -sarjan pääroolin kautta. Nuori tähti on ehtinyt näytellä yli 20 elokuvassa ja televisiosarjassa. Taannoin 20-vuotias Thorne tuli julkisesti kaapista ja kertoi olevansa biseksuaali.

Splash

Bella Thorne esittelee ahkerasti paljasta pintaa omalla Instagram-kanavallaan hänen lähes 17 miljoonalle seuraajalleen. Hän hätkähdyttää myös usein punaisilla matoilla rohkeilla asuvalinnoillaan. Nyt hän avautui Voguen tekemällä videolla siitä miten hän alkoi muuttumaan kasvaessaan aikuiseksi.

Naisen taustalla työskentelevä tiimi oli jo päättänyt Thornen puolesta, että Disneyn lapsirooleista irtautuminen tulee tapahtumaan kevyillä romanttisilla komedioilla ja Rachel Adams -näyttelijän kaltaisella tyylillä. Bella Thorne ei kuitenkaan kokenut sopivansa siihen muottiin, minkä vuoksi hän alkoi kapinoimaan sitä vastaan.

Kun Bella Thorne saavutti täysi-ikäisyyden, hän havahtui siihen, että hän voikin tehdä nyt täysin mitä haluaa. Sen vuoksi hän on näyttänyt usein räväkämpää puoltaan medialle ja yrittänyt olla sataprosenttisesti oma itsensä ilman minkäänlaista suodatinta.