Näin valtavasti ihminen voi oppia vuodessa

Lifestyle Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mike Boyd pitää YouTube-kanavaa, jossa hän esittelee oppimiaan taitoja. Jokaisessa videossa mies on ottanut tavoitteekseen oppia jonkin uuden taidon. Mies harjoittelee kyseistä taitoa tai tavoitetta varten päivittäin nähdäkseen miten paljon aikaa ja harjoittelua täysin uusi taito vaatii.

Nyt Mike Boyd julkaisi viime vuoden päätteeksi videon, jossa hän halusi testata miten monia vuonna 2017 opituista taidoista hän edelleen hallitsee. Mies ei ole ylläpitänyt taitojaan vaan siirtynyt aina seuraavaan haasteeseen opittuaan uuden taidon, minkä vuoksi onkin mielenkiintoista nähdä miten monet uudet asiat säilyvät hänen lihasmuistissaan vielä kuukausienkin jälkeen.

Mike Boyd näyttää videolla miten hän osaa edelleen heittää kirvestä, pyörittää koripalloa sormenpäässä ja avata samppanjapullon miekalla. Mies tekee videolla myös kolme palomiespunnerrusta, mutta hän on paljastanut aiemmin kanavallaan, että tätä taitoa hän ei pystynyt ylläpitämään.

Kesällä opitut palomiespunnerrukset olivat mahdottomia kuuden kuukauden kuluttua ilman treeniä. Mike Boyd treenasi liikettä kuitenkin 16 päivän aikana, jolloin voimataso ja tekniikka palasi sille tasolle, että hän pystyi suorittamaan videolla kolme toistoa.

Uusimmat