Maustekurkuma on keittiön harvinainen terveysherkku – näin käytät sitä tehokkaasti

Ruoka Terveys Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Maustekurkuman terveellisyydestä ja sen laihduttavasta vaikutuksesta on tehty tutkimuksia, joiden perusteella laihduttajia onkin kehotettu lisäämään maustekurkumaa ruokavalioonsa. Kurkuma voi kuitenkin olla monille haastava mauste, jonka käyttäminen ruoanlaitossa ei ole tuttua.

Nyt ravintoneuvoja Hannah Nwoko kertoi Men’s Health -sivustolle kolme ruokaa, joihin kurkuma sopii hänen mielestään parhaiten. Hannahin mukaan kurkuma sopii erinomaisesti munakokkeliin, keitettyyn riisiin ja paistettuihin vihanneksiin. Ruokiin kannattaa aina kurkuman lisäksi lisätä myös ripaus mustapippuria ja rasvaa, jotka auttavat kurkumaa imeytymään kehoon.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Laihduttavien vaikutusten lisäksi maustekurkuma estää uusia tulehduksia syntymästä ja taistelee jo kehossa jo valmiiksi olevia tulehduksia vastaan. Kurkumasta on apua nivelkipuihin, tulehduksiin, minkä lisäksi sitä on suositeltu jopa syövästä toipuville. Maustekurkuma poistaa kehosta erilaisia tulehdustiloja, minkä vuoksi sitä olisi hyvä saada päivittäin noin teelusikallisen verran.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Ruoka, Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.

.