Rick Astley julkaisee uuden levyn heinäkuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Legendaarinen poptähti Rick Astley julkaisee uuden Beautiful Life -albuminsa 20. heinäkuuta. Albumi seuraa vuoden 2016 comeback-levyä, joka toi Astleylle Britannian virallisen listan ykköspaikan. Levyn ensimmäinen single, albumin nimeä kantava Beautiful Life, julkaistiin 5. kesäkuuta.

Beautiful Life on Astleyn henkilökohtaisin levy tähän saakka.

– Kaiken hulluuden keskellä menin vain takaisin pieneen kotistudiooni, koska se on se mitä rakastan tehdä. Näpertelin pienien palasien ja osasten kanssa ja ennen kuin huomasinkaan, olin tekemässä uutta levyä, Rick Astley kertoo.

Rick Astley on kirjoittanut ja tuottanut albumin sekä soittanut levyn kaikki instrumentit itse. Kohokohtia albumilla ovat esimerkiksi tyylikäs nimiraita Beautiful Life, herättävä Rise Up, tarttuva Try ja lämminhenkinen The Good Old Days. Kolme vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Rick Astley on myynyt yli 40 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti.