Maria Mondelta todella räväkkä biisi – tässäkö kesähitti 2018?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Syyskuussa 2016 läpimurron ensimmäisellä Maailma-singlellään tehnyt suomalainen artistitulokas Maria Monde on julkaissut uutta musiikkia. Nainen kertoo tuoreen Rühl Love kappaleensa kertovan naisten ahdingosta parodian keinoin.

– Rühl Love on feministinen ja parodiallinen energianpurkaus, joka vaatii katsojaltaan rankalla kädellä huumorin –ja ironiantajua. Biisi kertoo vakavalla tavalla naisten ahdingosta ja turhautuneisuudesta mutta myös parodisoi itse itseään. Kyllä. Biisi on parodia feminismistä mutta samaan aikaan siinä kytee totuuden siemen, Maria Monde kertoo.

Muutama vuosi sitten kohua suomalaismedioissa aiheuttanut artisti Maria Monde on muuttanut tyyliään rajusti. Nainen on leikannut loputkin hiuksensa pois ja kulkee nykyisin millin sängessä. Maria Monde -taiteilijanimen takaa löytyy 34-vuotias Maaria Lehtinen.