Teini hurjasteli juovuksissa golfkentällä – törmäsi lopulta hiekkaesteeseen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Floridalainen Jack Robertson sai humalaisen päähänpiston, ja lähti ajamaan autollaan Bayou Club -golfkentälle. 19-vuotias mies kurvaili golfkentällä samaan aikaan iltakuudelta, kun paikalla oli myös pelaajia. Hän ajoi muun muassa rinkiä nurmialuetta tuhoten.

Lopulta kännisen Jack Robertsonin matka päättyi hiekkaesteeseen. Nuori mies ei saanut ajoneuvoaan irti sannasta. Poliisit saapuivat paikalle ja puhalluttivat miehen, The Smoking Gun uutisoi.

Jack Robertsonin promillemäärä näytti yli tuplasti sallitun rajan. Hän ei myöskään suoriutunut poliisin tekemästä kävelytestistä, vaan oli horjunut itsensä käsirautoihin ja putkaan. Hän joutuu korvaamaan golfkentän nurmelle aiheutuneet 8.000 dollarin vahingot.