Kanye Westin traaginen tunnustus: ”Harkitsen itsemurhaa jatkuvasti”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye Westillä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö 1,5 vuotta sitten tapahtuneen hermoromahduksen jälkimainingeissa. Nyt 41-vuotias mies on tunnustanut harkitsevansa itsemurhaa lähes jatkuvasti.

Kim Kardashianin aviomies ja kolmen lapsen isä, räppäri Kanye West, on tunnustanut harkitsevansa lähes jatkuvasti itsemurhan tekemistä. New York Timesin haastattelussa avautunut mies on sanonut, että asian läpi käyminen on tavallaan vähentänyt itsemurhan toteuttamisen riskiä. Hän kuitenkin myöntää ajatelleensa asiaa paljon.

Samalla Kanye West väittää, että itsemurhan tekeminen ei ole ajankohtaista, koska hän ei ole toteuttanut suunnitelmiaan. Kanye West on kertonut viime aikoina avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän sanoi viimeisimmän Ye-nimisen minialbumin ilmestyttyä, että mielenterveysongelmat ovat hänen supervoimiaan ja koko maailma toimii terapeuttina.