Kohulääkärin hurja väite: Isä kastroi Michael Jacksonin!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Michael Jacksonin isä, Joe Jackson, kuoli taannoin haimasyöpään 89-vuotiaana. Nyt Michael Jacksonin lääkäri on lausunut hurjia väitteitä edesmenneestä miehestä.

Jacksonin lääkärinä työskennellyt Conrad Murray kutsuu The Blast -sivuston käsiinsä saamalla videolla Joe Jacksonia yhdeksi kaikkien aikojen pahimmista isistä. Miehen mukaan Michael kastroitiin kemiallisesti lapsena, jotta hänen äänensä pysyisi korkeana.

Poptähden on vuosien ajan huhuttu tulleen kemiallisesti kastroiduksi. Väitteiden mukaan hänelle olisi annettu 12-vuotiaana hormoniruiskeita, joiden tarkoituksena oli sekä parantaa hänen aknensa että ehkäistä hänen äänensä madaltumista.

Conrad Murray on itsekin ollut edesmenneeseen asiakkaansa liittyvän kohun keskiössä. Hänet tuomittiin vuonna 2011 neljäksi vuodeksi vankeuteen Jacksonin kuolemantuottamuksesta. Lääkäri oli antanut poptähdelle tappavan annoksen propofol-valmistetta, mikä johti sairaskohtaukseen ja lopulta kuolemaan.