Thaimaan krokotiilishow päättyi traagisesti – krokotiili iski ohjaajan käteen

Ohhoh! · Stara.fi

Villieläinten valjastaminen turisteille järjestettävien esitysten vetonauloiksi ei kestä juuri minkäänlaista eettistä tarkastelua, ja kerroimme eilen miten matkatoimistojätti Thomas Cook on päättänyt lopettaa retket eläinpuistoihin, joissa on miekkavalaita.

Eilen sunnuntaina Thaimaassa tapahtui välikohtaus, jota oli todistamassa noin satakunta turistia. Chiang Raissa sijaitsevassa Phokkatharan eläintarhassa oli käynnissä krokotiilishow, jossa 45-vuotias ohjaaja Tao teki erilaisia temppuja suurikokoisen krokotiilin kanssa.

Esityksen bravuuri oli pään paneminen krokotiilin leukojen väliin, mutta tällä kertaa se meni pahasti pieleen. Krokotiili nimittäin ei pitänytkään tilanteesta, vaan iski ohjaajaan erittäin vahvoilla leuoillaan.

Ohjaaja ehti saada juuri ja juuri päänsä pois veitsenterävien hampaiden välistä, mutta ohjaajan toinen käsi jäi hampaiden raadeltavaksi. Eläintarhan mukaan vammat saatiin hoidettua paikan päällä, mutta videolla nähtävät vammat antavat olettaa hieman jotain muuta. Videon kuvasi eläinpuistossa perheensä kanssa vieraillut Khun Phusawit.