Kuntovalmentaja vinkkaa: Näin käytät vaakaa laihdutukseen

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Vaaka ja painoindeksit antavat vain suuntaa vartalon hyvinvoinnista, sillä samanpainoiset ihmiset voivat olla keholtaan ja rasvaprosentiltaan täysin eri tilanteissa. Vaaka voi kuitenkin toimia laihduttajan apuna, mikäli lukemia tulkitsee oikein.

Yleensä vaakaa tärkeämpi mittari on terveys ja hyvinvointi. Usein myös peilikuva kertoo paremmin, onko henkilö onnistunut muokkaamaan kehoaan kiinteämmäksi.

Kuntovalmentaja Chad Hargrove kertoo Popsugar-lehdelle, että puntaria voi käyttää laihduttamisen apuvälineenä. Kehon paino voi kuitenkin vaihdella suuresti monista eri syistä, kuten nestetasapainosta ja hormoneista.

Siksi Hargroven mielestä olisikin ensisijaisen tärkeää, että ihmiset kävisivät vaa’alla joka päivä ja laskisivat painosta keskiarvon seitsemän päivän välein.

Puntarilla käyminen ei kuitenkaan sovi kaikille, sillä se voi lannistaa tai antaa jopa luvan ylimääräisen herkutteluun.