Asiantuntija: ”Sinkun elämä voi olla seurustelevaa onnellisempaa”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Sinkut saattavat kuulla usein parisuhteessa elävien lohdutuksia siitä, että kyllä Se Oikea vielä astuu myös heidän elämäänsä. Ei kuitenkaan kannata automaattisesti olettaa, että ilman kumppania elävien ihmisten elämä olisi automaattisesti muita yksinäisempää ja huonotasoisempaa.

Sinkkuihin liittyy runsaasti stereotypioita, joita pyritään poistamaan muun muassa Singled Out: How Singles Are Stereotyped, Stigmatized, and Ignored, and Still Live Happily Ever After -teoksessa.

Kirjan tekijä, Harvardin yliopistosta valmistunut psykologi Bella DePaulo muistuttaa, että avioliitossa olevat ihmiset eivät ole aina automaattisesti sinkkuja onnellisempia.

Sinkkuja ei tarvitse panna automaattisesti onnettomien ja yksinäisten ihmisten kastiin. He voivat elää täysipainoisesti upeaa ja palkitsevaa elämää myös ilman vakituista elämänkumppania. Kaikki sinkut eivät selaa epätoivoisena Tinderiä puolisoa etsien.

He eivät ole välttämättä epäonnistuneita vanhempia tai ikuisesti yksin. Sinkkuna eläminen voi olla myös valinta, jossa on vapaa päättämään itsenäisesti omasta elämästä. Älä siis sääli sinkkuystävääsi, vaan ole onnellinen hänen puolestaan.

Uusimmat